Valmennukset
Tehokasta ja yksilöllistä valmennusta joka toimii.
Valmennuksemme ovat ainutlaatuisia, koska ne eivät pohjaudu valmiiksi määriteltyihin lopputuloksiin. Sen sijaan tavoitteenamme on synnyttää uusia oivalluksia ja sopia yhdessä jotain täysin uutta. Rakennamme valmennukset aina ihmislähtöisesti, kuunnellen ja hyödyntäen osallistujien arvokasta asiantuntemusta.
Yhteisen onnistumisen varmistamiseksi syvennymme aina ensin asiakkaamme yritystoimintaan, työkulttuuriin ja sen ihmisiin. Luomme näkemyksen asiakkaan tunnistaman tarpeen pohjalta, usein myös valmennuksiin osallistuvat henkilöt kertovat näkemyksistään vastaamalla joko sähköiseen kyselyyn tai haastattelun kautta. Valmennusfilosofiamme on vahvasti ratkaisukeskeinen, erilaisuutta kunnioittava ja innostava.
Valmentajamme ovat enemmänkin kumppaneita ja kannustajia kuin kaikkitietäviä opastajia.
Ryhmävalmennukset
Ryhmävalmennusten teemat valikoituvat asiakkaan tarpeen ja toiveiden mukaan yleensä taustaymmärryksen luomisen jälkeen. Yleisiä teemoja ovat erilaisuuden hyödyntäminen, tiimin dynamiikka ja yhteistyö, haastavat tilanteet ja vuorovaikutus työyhteisössä.
Palautteen Mestari – Kehity palautekulttuurin rakentajaksi
Palaute on yksi työelämän voimakkaimmista kehittymisen ja motivaation lähteistä – mutta silti sen merkitys jää usein liian vähälle huomiolle. Rakentava palaute kollegoilta, asiakkailta ja esihenkilöiltä on välttämätöntä yksilön kasvulle, tiimin oppimiselle ja koko...
Monimuotoinen Työyhteisö – Vahvuudet käyttöön!
Tiimin dynamiikka, työyhteisötaidot ja tuottavuutta edistävät tekijät vaativat jatkuvaa huomiota.
Vuorovaikutus ja vaikuttaminen – Viesti selkeästi ja tehokkaasti
Nykyinen työelämä asettaa paineita vuorovaikutukselle, ja viestit voivat matkan varrella hämärtyä.
Haastavat tilanteet haltuun – Rohkeutta ja varmuutta kohtaamisiin
Esihenkilön rooliin kuuluu kyky kohdata vaikeita tilanteita, ja tämän taidon kehittämistä on hyvä harjoitella turvallisessa ympäristössä.
Yksilövalmennukset
Valmennamme myös yksilöitä yksilöllisesti ja luottamuksella, asiakkaan tilanteesta käsin ja hänen tavoitteitaan tukien.
Coaching – Tehokasta kehitystä henkilökohtaisella otteella
Coaching on voimakas kehittämistyökalu, jossa coach auttaa sinua löytämään ratkaisut ja vaihtoehdot sekä hyödyntämään potentiaaliasi tavoitteidesi saavuttamiseksi.
Motivaatio ja itsensä johtaminen – Löydä oma draivisi
Ihmiset motivoituvat eri tavoin.
MindSupport -palvelumme
Jokaisen mieli on joskus solmussa. Rusetti on helpompi avata kuin moneen kertaan tehty umpisolmu, vaikka kyllä sen umpisolmunkin auki saa.
Hyödynnämme valmennuksissa myös erilaisia työkaluja, harjoitteita ja arviointimenetelmiä
Workplace Nordic 360° -arviointi toimii täydentäen WorkPlace Big Five™ -profilointia ja antaa pohjaa oman toiminnan kehittämiseen eri konteksteissa.
WorkPlace Big Five Profile™
WorkPlace Big Five Profile™ on työelämään sovellettu persoonallisuuden henkilö- ja tiimiprofilointityökalu, joka perustuu viiteen pääpiirteeseen ja 23 alapiirteeseen.
Workplace Nordic 360°
360-arviointi on menetelmä, jossa kerätään palautetta henkilön toiminnasta useista eri näkökulmista, kuten esihenkilöiltä, kollegoilta, alaisilta ja yhteistyökumppaneilta.

Haluatko vapauttaa aikaasi ja varmistaa, että henkilöstöhallintonne toimii turvallisesti, nopeasti ja arvostavasti? Meidän HR-palvelumme tarjoavat juuri tähän joustavan ratkaisun.
Kattavat palvelumme sisältävät henkilöstön johtamisen, esihenkilöiden tuen sekä erilaisten kehityshankkeiden toteuttamisen. Sitoudumme olemaan enemmän kuin vain palveluntarjoaja, sillä asiantuntijamme toimivat tiiviisti osana työyhteisöäsi, noudattaen samalla yrityksesi käytäntöjä.